Myllykosken Koskikarat
Myllykosken Koskikarat: taattua toimintaa, hauskanpitoa ja yhdessäoloa - retkeilyä unohtamatta!
Tervetuloa mukaan partiotoimintaan Myllykoskelle! Toiminnassamme on mukana kaikki ikäkaudet perhepartiolaisista lähtien omaan aikuispartioryhmään asti. Noudatamme toiminnassamme partion kasvatustavoitteita, joiden avulla esimerkiksi kehitetään itseä ja taitoja, opitaan ymmärtämään erilaisuutta, otetaan vastuuta ja liikutaan luonnossa kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Lippukuntamme toiminta keskittyy retkeilyyn, retkitaitojen opetteluun, kädentaitojen harjoitteluun ja luonnon tutkimiseen.
Koskikarat on edelleen yksi Kymenlaakson suurimpia lippukuntia ja jäsenmäärä vuoden 2022 lopussa oli 129.
Ajankohtaista
Ajankohtaisista asioista löydät laajemmin tietoa kuukausittain lähetettävästä MKK-mailista. Pidäthän huolen, että sähköpostiosoitteesi asiointipalvelussa on oikea!
Adventtikalenterikampanja
Hankimme varoja toimintaamme myymällä partiolaisten adventtikalentereita. Myyntitavoitteemme on vähintään 1000 partiolaisten adventtikalenteria, edellisenä vuonna myimme 1126 kalenteria. Jokainen partiolainen voi ottaa kalentereita itselleen myyntiin ja niitä myydään myös ryhmittäin marraskuussa erilaisissa myyntitempauksissa. Tuotoilla pystymme hankkimaan retkivarusteita sekä tukemaan leireille osallistumista ja myöntämään avustuksia leirimaksuihin.
Myyjät saavat kampanjaan osallistumisesta kannustepalkintoja:
12 myytyä kalenteria: Tonttumerkki ja karkkipussi
20 myytyä kalenteria: Tonttumerkki ja heijastinvaljaat partiologolla + karkkipussi
50 myytyä kalenteria: Hopeinen tonttumerkki ja heijastinvaljaat partiologolla + karkkipussi
Lisäksi Kymenlaakson partiopiiri palkitsee Scandinavianoutdoorstore lahjakorteilla piirin 3 parasta myyjää.
Lisätetoja kampanjasta löytyy 3.10 lähetetystä adventtikalenterikampanja-mailista.
Jäsenlaskutus ja jäsenmaksuvapautus
Partiolaiasen katsotaan olevan jäsenetujen piirissä, kun hänet on lisätty partiorekisteriin, eikä hänen jäsenlaskunsa ole erääntynyt tai hän on maksanut jäsenmaksunsa.
Jäsenen tulee itse varmistaa, että jäsentiedot ovat oikein (asiointi.partio.fi).
Koskikarat eivät peri jäsenmaksua. Laskutuksesta vastaa Suomen Partiolaiset.
Maksettuja jäsenmaksuja ei palauteta.
Jäsenmaksusta voi anoa vapautusta. Se voidaan myöntää taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Vapautus on suunnattu ensisijaisesti alaikäisille ja sillä halutaan varmistaa myös vähävaraisten perheiden lasten mahdollisuus harrastaa partiota. Vapauttamista voi anoa ympäri vuoden. Vapautus tulee anoa ennen jäsenmaksulaskun eräpäivää, eikä maksettuja jäsenmaksuja palauteta. Lue lisää Partion nettisivuilta!
Viikkotoiminta
Viikkotoiminnan ryhmien kokousajat löydät Ryhmät -välilehdeltä.
Menneet tapahtumat (kesä)
Partiokesä alkaa pikkuhiljaa kääntyä jo syksyä kohti. Kulunut kesä on ollut tapahtumantäyteinen, mutta partiolaiset toivottavasti ovat ehtineet myös lomailla.
Koskikaroja on kesän aikana löytänyt talkoilemasta niin Ummeljoen peikkometstästä, Kouvola Power Pullingista kuin perinteiseltä Pohjola-torin kirppisvuorolta. Kesän kohokohtahan oli tietenkin Carambo-kesäleiri, joka järjestettiin yhdessä Kouvolan Tyttöpartion ja Kouvolan Metsäveikkojen kanssa Kotkan Kaarniemessä.
MKK mahdollistajat
Koskikarat on koonnut ryhmien vetäjien ja muiden aktiivijohtajien tueksi mahdollistajien joukon. Vanhempainillan myötä saimme useita uusia mahdollistajia mukaan remmiin. Partiotaustaa (tai -tulevaisuutta) ei tässä hommassa tarvita.
Mahdollistajien porukalle luotu oma WhatsApp-ryhmä, jossa ilmoitetaan tarjolla olevia tehtäviä (esimerkiksi kaupassakäynti ennen retkeä). Itselle sopivan tehtävän voi ryhmässä napata itselleen. Tehtävät voivat olla etukäteisvalmisteluun liittyviä tai paikan päällä tapahtumassa auttamista (esim. Impivaaran talkoisiin osallistumista, valmiiksi suunnitellun ohjelman pitämistä tai vaikkapa ruokien tarjoilua).
Lisätietoa MKK-maileissa!
Varustelainaamo
Varustelainaamo on nyt startannut! Ajatuksena on, että lippukunta lainaa retkeilyvarusteita, jotta retkille/leireille lähtö ei jäisi kiinni varusteista. Partiolainen voi kokeilla retkitarvikkeita matalalla kynnyksellä eikä heti tarvitse hankkia kaikkia omia varusteita. Lainaus maksaa 2€/varuste ja laina-aika on maksimissaan yksi viikko. Toistaiseksi varustelainaamo toimii vain lippukunnan jäsenille.
Tällä hetkellä lippukunnan varustelainaamosta löytyy muutama makuupussi juniori/aikuiskoossa, riippumatto, rinkkoja muutamaa kokoa, retkiaterinsetti, trangia (oma kaasu hankittava), 4hlö vaellusteltta sekä 4hlö umpilaavu.
Lisätietoa MKK-maileissa!
Kysyttävää tai haluat lainata varustelainaamosta jotain? Ota yhteyttä Suviin (suvi.laari(at)gmail.com).
Ajankohtaisia tapahtumia
Lisätietoja tapahtumista löydät MKK-mailista!
Kilometrikisa – polkupyöräilyä 1.5. - 30.9.
Kilometrikisa on esimerkiksi työyhteisöjen, yhdistysten, harrastusporukoiden tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään tai -minuuttejaan ylös ja kartuttavat oman joukkueen saldoa. Myllykosken Koskikarojen aikuispartiolaiset perustivat joukkueen kisaan ja kutsuvat nyt koko lippukunnan mukaan.
Jokaisen osallistujan täytyy ensin rekisteröityä kilometrikisa.fi -sivustolla ja sitten liittyä Koskikarojen joukkueeseen koodilla 06091934. Koskikarat haluavat kannustaa kaikkia liikkumaan pyörällä esimerkiksi koulu-, työ-, ja partiotapaamisten matkoja. Toki kesällä on myös mainio mahdollisuus tehdä pyöräretkiä. Pyörällä ulkoillen mieli virkistyy, kunto kohoaa, rahaa säästyy ja hiilijalanjälki pienenee.
Adventtikalenterikampanja 17.10. - 30.11.
Perhepartiolaisten ja sudenpentujen iltaretki 1.11.
Mehiläisten retki 3.-4.11.
Fiksujen Kettujen retki 4.-5.11.
Liikuntavuoro Uttihallissa 5.11.
Ilmoittautuminen viimeistään 1.11. kuksaan.fi/65232
Ulvovien Susien retki 18.-19.11.
Ilmoittautuminen viimeistään 10.11. kuksaan.fi/65077